Kiitos kaudesta!

25.4.2023


Kiitos kevätnäytökseen osallistujille!
Kiitos kevätnäytökseen osallistujille!

Palkitut 2022-2023

ILsen kausi 2022-2023 on päättynyt ja kevätnäytös pidettiin 25.4. urheilutalolla. Lämmin kiitos kaikille esiintyjille, ohjaajille ja runsaslukuiselle yleisölle!

Seura palkitsi näytöksessä kauden parhaita.

Kiertopalkinnot 2022–2023

Vuoden voimistelija: Aino Koho

Vuoden voimistelija harjoittelee seuran kilpatelinevoimistelun Kilpa 1 -ryhmässä. Hän on erityisen motivoitunut treenaaja ja kehittynyt huimasti. Hän on sekä vahva että venyvä voimistelija ja tekee kaikki liikkeet huolellisesti. Hänen suorituksissaan näkyy taito ja halu kehittyä jatkuvasti. Hän onnistuu usein motivoimaan myös muita voimistelijoita.

Vuoden ohjaaja: Eija Heikkinen

Vuoden ohjaaja –kiertopalkinnon saaja on seuran pitkänlinjan ohjaaja, jonka ryhmä kerää suuren joukon seuran aikuisjäseniä liikkumaan yhdessä viikoittain. Vuoden ohjaaja on innostava liikuttaja ja iloinen persoona, jonka tunneilta lähdetään kotiin aina hymyssä suin.

Vuoden juniorivalmentaja: Linnea Pyykkö

Vuoden juniorivalmentaja on toiminut kuluneella kaudella telinevoimistelun kilparyhmien vastuuvalmentajana. Hän on ollut seuran toiminnassa mukana jo vuosien ajan voimistellen ensin kilpatelinevoimistelun puolella itse. Kilpavoimistelu-uran päätyttyä hän siirtyi valmentajapolulle. Valmentajana hän on kannustava, sopivan vaativa ja kaikki huomioon ottava.

Vuoden iloliikkuja: Raija Keltanen

Vuoden iloliikkuja –palkinto jaetaan iloiselle ja aktiiviselle seuran aikuisliikkujalle, joka omalla olemuksellaan levittää liikunnan ilosanomaa ympärilleen. Tämän vuoden palkinnon saaja on ollut seuran toiminnassa mukana useita vuosia ja osallistuu säännöllisesti jumpille. Hän on jäänyt erityisesti mieleen positiivisen palautteen antamisesta ja iloisesta asenteesta liikuntaa kohtaan.

 

Lasten ja nuorten Tsemppari-palkinnot 2022–2023

Emilia Pihlman (Perheliikunta 1–4 v.)
Olavi Muhonen (Perhegym 4–6 v.)
Siiri Rääpysjärvi (Voimistelukoulu Hiput 5–6 v.)
Vilma Jaatinen (Voimistelukoulu Kupari 6–7 v.)
Elli Inkinen (Voimistelukoulu Pronssi 7–8 v.)
Emmi Huhtanen (Harrastetelinevoimistelun Pronssi-ryhmä 9 v. ja yli)
Iida Kosonen (Harrastetelinevoimistelun Hopea-ryhmä 9 v. ja yli)
Mila Melto (Harrastetelinevoimistelun Kulta-ryhmä 9 v. ja yli)
Annabella Koskela (Kilpatelinevoimistelun Kilpa 2 -ryhmä)
Emma Kymäläinen (Kilpatelinevoimistelun Kilpa 1 -ryhmä)
Tuomas Ylönen (Ninjagym 7–10 v.)
Nour Khater (Freegym yli 10 v.)

Tsemppari-palkinnolla palkitaan ryhmien ohjaajien valitsemat voimistelijat jokaisesta lasten ja nuorten ryhmästä. Tsemppari-palkinto myönnetään lapselle tai nuorelle, joka hyvällä asenteella ja omalla esimerkillään näyttää koko ryhmälle mallia tai on eniten kehittynyt kauden aikana.


Lämpimät onnittelut kaikille palkituille ja kiitos koko ILsen yhteisölle kuluneesta kaudesta!

Tulevista tapahtumista ja uudesta kaudesta 2023–2024 tiedotamme lisää viimeistään elokuun alkupuolella, joten kannattaa seurata aktiivisesti kotisivujamme ja some-kanaviamme. Toivottavasti näemme teidät kaikki taas syksyllä toiminnassa mukana.

Aurinkoista kevään jatkoa ja kesän odotusta!