Koronaohjeita päivitetty

15.11.2021

Maskisuositus jälleen voimaan!

Koronatilanne Etelä-Karjalassa on heikentynyt. Erityisesti Imatralla tartuntoja on ilmennyt muuta maakuntaa enemmän.

Imatralla ja koko maakunnassa on jatkossa voimassa jälleen vahva maskisuositus julkisissa tiloissa kuten esimerkiksi kirjastoissa, museoissa, urheilutalolla, jäähallilla, teatterissa ja joukkoliikenteessä. Suositus astui voimaan heti tänään 15.11.2021. Maskisuositus ei ole voimassa kuitenkaan kouluissa.

Seura suosittelee vahvasti yli 12-vuotiaille seuran toimintaan osallistuville kasvomaskin käyttöä. Näin ollen urheilutalolle ja koulujen liikuntasalien iltakäyttöön on saavuttava ja poistuttava maskeissa. Liikuntaharjoitteiden aikana ei maskeja tarvitse käyttää. Seuran lasten ja nuorten ryhmien ohjaajat käyttävät kasvomaskia myös harjoitusten aikana.

Perheliikunnan ja Perhegymin vanhempien on pidettävä kasvomaskia saapumis- ja poistumistilanteiden lisäksi myös koko harjoituksen ajan. Ilman maskia ei voi harjoituksiin osallistua. 

 

Lisätietoja:
Seuran KORONAOHJEET
Imatran kaupungin tiedote 15.11.2021