Kilpailukutsu ja ilmoittautumisohjeet
ILse järjestää TELINEVOIMISTELUN STARA-TAPAHTUMAN lauantaina 8.2.2020 Imatran Urheilutalolla.
Stara-tapahtumat ovat voimistelutapahtumia noin 7–12-vuotiaille voimistelijanaluille. Staraan saa osallistua sinä vuonna kun täyttää kuusi vuotta. Tapahtuma on harrastevoimistelijoiden tilaisuus esiintyä ja näyttää kauden aikana opittuja taitoja yleisölle. Kilpavoimisteluun tähtäävät voimistelijat ja ryhmät taas voivat Stara-tapahtumissa harjoitella kilpailutilanteessa esiintymistä ennen varsinaisiin lajin kilpailusarjoihin siirtymistä. Voimistelun Stara-tapahtumissa esiintyjät saavat suorituksestaan palautteen sekä mitalin tai muun palkinnon. Osallistujia ei aseteta paremmuusjärjestykseen. Esiintymisasuna voi olla voimistelupuku tai jokin muu ohjelmaan ja voimisteluun sopiva asu.
STARA-LAJIT Tapahtumaan voi osallistua seuraavissa lajeissa: yksilö NTV ja yksilö MTV (rekki, permanto, puomi, paavonpuomi, hyppy ja eritasonojapuut).
KILPAILULUPA JA VAKUUTUKSET Jokaisella osallistujalla tulee olla voimassa oleva lisenssi. Kilpailijoita ei vakuuteta järjestäjän toimesta.
ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen tehdään seuroittain Kisanetin kautta 2.1.2020 – 29.1.2020, ei jälki-ilmoittautumisia.
OSALLISTUMISMAKSU 1 arviointi/ voimistelija 20 €/ hlö. Osallistumismaksut laskutetaan ilmoittautumisen päätyttyä. Peruutukset 29.1.2020 mennessä, tämän jälkeen tulleita peruutuksia ei hyvitetä.
ARVIT Jokainen osallistuva seura on velvollinen ilmoittamaan tapahtumaan arvin. Arvit tulee ilmoittaa Kisanetin kautta 29.1.2020 mennessä. TAPAHTUMAN AIKATAULU klo 11.00 Voimistelusalin valmistelu klo 11.15 Arvi- ja tuomaripalaveri voimistelusalissa klo 11.00-11.30 Verryttelyä palloiluhallissa, halli 1 klo 11.30-11.55 Harjoittelua telineillä Klo 11.55 Järjestäytyminen alkumarssiin pukuhuonekäytävälle ja aulaan klo 12.00 Avausmarssi saliin klo 12.05–13.30 Kilpailusuoritukset
LISÄTIETOA kristiina.pakkanen@gmail.com tai ilsetoimisto@gmail.com
TERVETULOA! ---------------------------------------------------------------------------------------------------- HUOM! Imatran Liikuntaseuran omat voimistelijat ilmoitetaan tapahtumaan 29.1.2020 mennessä seuraavasti:
1. Lisenssin hankkiminen Stara-tapahtumaan osallistuva tarvitsee Stara-lisenssin. Lisenssi maksaa 10,50 € ja vakuutus 3,50 €. Kokonaismaksu koostuu lisenssistä ja 20 € osallistumismaksusta. Lisenssien osto tapahtuu seuran sähköisen ilmoittautumis- ja jäsentietopalvelun kautta. Lisäohjeet löytyvät Suomen Voimisteluliiton kotisivuilta: http://www.voimistelu.fi/fi/Tapahtumat-ja-kilpailut/Kilpailulisenssit-ja-vakuutukset. Kilpailijoita ei vakuuteta järjestäjän toimesta. PIKAOHJEET lisenssin ostoon löydät täältä. HUOM! Tyttöjen lajiksi valitaan NTV Naisten telinevoimistelu ja poikien MTV Miesten telinevoimistelu. 2. Ilmoittautuminen sähköpostitse Kirjoita sähköpostiviestin otsikoksi ”Stara-tapahtuma” ja viestiin seuraavat tiedot: - lapsen nimi
- ryhmä
- ikä
- lisenssin maksupäivä
Ilmoittautumiset ottaa vastaan Kristiina Pakkanen (puh. 040 514 7202) ja viestit lähetetään osoitteeseen kristiina.pakkanen@gmail.com.
Ilmoita lisäksi mahdollisimman pikaisesti ryhmän valmentajalle/ ohjaajalle, että lapsesi on osallistumassa Stara-tapahtumaan, jotta se pystytään huomioimaan treenien sisällössä!
|